maanantai 18. toukokuuta 2015

Wild and free, I could feel the sun

Torstaina käytiin pyörähtämässä Saimaan Snapien järjestämässä mätsärissä tässä meidän kaupungintalolla. Mätsärit olivat pienoinen pettymys minulle, olin niitä aika innolla odottanut mutta jouduin pettymään.

Ensialkuun mätsäri oli siirretty parkkipaikalta parkkihalliin pienen tihkusateen takia, halli oli pieni, täynnä tolppia ja koiria. Kehät oli huonosti laitettu ja koirille kehien reunoilla ei yksinkertaisesti ollut tilaa. Kehäkuulutuksista tai muustakaan ei kuullut mitään, kun tiedot vain huudettiin samalla kuin kymmenet koirat haukkuivat, vinkuivat ja ulvoivat. Ei siinä vielä mitään, suurin moka tehtiin jo ilmoittautumisessa. Sinne oli kova jono ja ilmottautumis pisteessä töissäolevilla oli varmasti järkyttävä kiire, mutta oli kiire kuinka kova se ei ole minusta missään nimessä minkäänlainen syy jättää kysymättä rokotustodistuksia! Minulta ei kysytty Seran rokotuksista mitään, ei vaivauduttu katsomaan vaikka ne olivat kädessäni. Järkytyin tästä niin, että oman ilmoittautumisen jälkeen jäin tarkkailemaan ilmoittautumispistettä ja en nähnyt rokotustodistuksia kysyttävän yhdeltäkään koiranomistajalta, en yhdeltäkään.          

Olen järkyttynyt. Sen vielä jotenkin ymmärtäisi jos järjestäjinä olisi ollut vaikka joku ala-asteen luokka jotka keräävät leirikoulua varten rahaa, mutta ei todellakaan rotujärjestöltä.


Paras yllättäjä. ♥
Ilmoittautumisen ja sen tarkkailun jälkeen käveltiin Vuoksen rannassa odotellen kehien alkamista.
Kehät kun alkoi siirryttiin parkkihalliin odottamaan omaa vuoroamme. Ihme ja kumma tapahtui, oletin Seran olevan levoton ja ihmeissään kovasta hälinästä ja alati ohi viipottavista koirista ahtaassa ja ällöttävässä hallissa, mutta tuo minua aina ihmetyttävä keppisankari oli kuin buddha itse. Rauhallinen, hiljaa, seurasi tekojani, ei vouhottanut tai vinkunut. Istui vierelläni tyynesti ja katseli rauhassa muiden menoa, välillä kävi makaamaan kerälle ja hieman nukkumaan, eikä välittänyt pätkääkään kaikuvista äänistä. Vaikka itse olinkin hieman kireänä paikalla.

Vaikea uskoa vieläkin että tuo oikeasti oli rauhallinen, eikä vain ollut kuin rauhallinen ja sivussa hieman vinkunut kuten yleensä ihmis&koira tungoksessa. Vielä muutama vuosi sitten Seraa ei olisi saanut lähellekkään tuota parkkihallia vaan se olisi pitänyt väkisin raahata sinne. Ja hallissa se olisi madellut jaloissani kuin hakattu koira, valmiina laskemaan alleen silkasta pelosta. Vinkuen ahdistustaan ja täristen läähättäen pelkoaan.
Tuntuu sanoin kuvaamattoman hyvältä, että vuosien työstä on ollut apua tuolle koiralle. Että kaikki kerrat ihmispaljouksissa, kaikuvissa halleissa vietetty aika on auttanut, pelon pahentamisen sijaan. Stressin pahentamisen sijaan.
Tuntuu sanoin kuvaamattoman hyvältä tietää että minä olen saanut tuon muutoksen tuossa koirassa aikaan, että olen tehnyt jotakin aidosti merkitsevää oikein. Tuntuu hyvältä että olen onnistunut helpottamaan tuon koiran elämää yhdellä osa-alueella lisää tässä vajaan 4 vuoden aikana.
Ensimmäistä kertaa tuon koiran elämän aikana se kykeni rauhoittumaan ja olemaan kuin kotonaan tuollaisessa paikassa. Tai ylipäätään jossakin muualla kuin kotona, koti kotona tai agilityhallilla. ♥

Perjantaina meillä oli agi, ratana oli möllikisoista 2-3lk rata, joka oli sama pohjaltaan kuin viimeviikon rata, eri estejärjestyksellä toki.
Sera oli aika kuumana, kuunteli tosi kivasti ja teki täysillä. Rauhallinen mieli ei karsinut vauhtia tälläkertaa ja pikkukettu teki todella kivasti ja virheet oli omiani. Välistävedot meni tosi nätisti, vaikka olin varma että olisin kaikilla myöhässä mutta ei! Olin ajoissa kaikilla, Sera tuli nätisti ja putki ei houkuttanut missään vaiheessa. Myöskin 8 takaakierrolla olin ajoissa ja en seonnut jaloissani tullessa alta pois. Ekat ongelmat meillä tuli kepeillä yhdessä tyhjässä aukossa ja veikkaan sen johtuneen siitä että en millään ehtinyt keppien alkuun kaveriksi vaan pääsin n. puoleen väliin kun kettu piti jo kääntää kepeille. Ja sitten kiireessä tuli siitä läpi.

Otettii pari kertaa silleen että laitoin vain putkeen että ehin juoksemaan pidemmälle ja heti tepsi, ko ei tullu nii kova kiire ni maltto tehä nätisti loppuun. Otettii tällee pari kertaa ja sitte jatkettii siitä, perjätöllä 11hypylle ja kovaa 12 hypylle takaa kiertoon missä väänsin jonkun saksalaisentapaisen tsydeemin (?) Agilityohjauskuvioden nimet hallussa, todellakin! Mutta se sujui hyvin ja siitä putken kautta serpenttiiniin. Taaskaan ei väärä putken suu houkutellut yhtään vaan hyvin meni oikeaan päähän kuin tykki. Puomi piti uusia pari kertaa kun karkasi alastulolta ja koutsi Suvi tuli ylösmenon tsekkaamaan kun treenikaverista näytti että juoksee siitä yli, mutta hyvin ne askeleet sinne sopi! Sera on saanut kivasti jo vauhtia ja uskallusta puomille, ehkä kyllä liikaakin. :-D

Todella tyytyväinen olin, ei ehjä rata mutta todella hyvä muutamalla paussilla! Koira teki kivasti ja kiva huomata myös oma kehitys mm. ohjauksen ajoituksessa!

Onnellinen keppisankari. Tätä iloa sai taas eilen metsälenkillä katsella..

3 kommenttia:

  1. Itekin olin kerran ihan hämmentynyt kun virallisissa näyttelyissä tottunut että aina katsotaan rokotukset ilmottautuessa, mutta kerran ei katsottu ollenkaan vaan ilmeisesti satunnaisesti pistokokein, en sitten tiedä katsottiinko keltään. Oishan se kiva jos vois tommoisissa tapahtumissa olla varma että kaikki on rokotettu, tosin tuleehan mätsäreihin varsinkin yleensä turistikoiriakin joilta niitä nyt ei koskaan katsota. Toisaalta sitten se, että kun oletus on se että ne rokotukset tarkistetaan niin tuskin kukaan sinne tuo rokottamatonta koiraa ilmottautumaan. :D

    VastaaPoista
  2. Meillä on tarkastettu aina kaikkialla rokotukset joten tämä todellakin järkytti. Varsinkin kun se ei oikeasti ole (varsinkaan mätsärissä) kovinkaan iso työ katsoa maks 100 koiran rokotuksia, kun jossakin messarissa muutaman kymmenen tuhannen koiran.. Totta kyllä se on että harva tuo rokoittamatonta koiraa mätsäriin, mutta voi tuoda kuitenkin koiran jolla on rokotukset vanhentuneet. Vaikkakin Suomessa koirien sairastuminen ei olekkaan kovin yleistä, mutta periaatteesta silti. :)

    VastaaPoista