Mitä tapahtuu kun käynnistät auton?

Viikko on taas vierähtänyt erilaisissa puuhissa, sää vaihdellut takatalvesta kevään kautta vesisateeseen, jes. Eihän sitä kevättä ja kesää kukaan odotakkaan..

Niin...   Käytiin taas pari kertaa autolla metsäilemässä ja voi tuota onnellista ja fiksua kettua. 

Nimittäin, Joonas kääntyi matkasta takaisin autolle lämmittelemään kun raukalla tuli kylmä. Sera ei alkuun tuumannut mitään jatkoi töhöilyään ja juoksentelua, tuli välillä terppaamaan (vahvistetaan lähellä oloa vapaana ollessa, tuo kun tykkää huidella ihan omia menojaan kaukaisuudessa) ja ottamaan namia oma aloitteisesti ja paineli taas menemään. Ajattelin alkaa pikkuhiljaa kääntymään takasin, oltiinhan me oltu jo jonnin aikaa, ei siinä mitään lähdettiin rauhassa käppäilemään takaisin. Joonas oli ilmiselvästi päässyt autolle ja halunnut lämmintä ilmaa joten käynnisti auton, tässä kohtaa Sera älys että "Nouvei! Minä en lähde kotiin!" ja aloitti pentumaisen kissahiiri-leikin. 

Yleensä kettu taipuu tahtooni kun vain kävelen autolle, avaan oven ja huudan kyytiin- käskyn, ehkä vilautan palloa ja viskaan valmiiksi palkkana autoon, mutta ei. Sera oli matkallaan löytänyt ison karahkan ja tuli oikein näyttämään että "Kato! Tää on paljon kivempi ku mikäään mitä sulla ois!"  Seisoin auton vieressä ovi auki ja käskytin, mutta kettu katsoi hetken ja oli jo tulossa kun aivosolut sano niksnaks ja koira pinkoi jo kauemmas lällättelemään. Huoh.   Pyysin Joonasta sammuttamaan auton, kutsuin uudestaan mutta turha toivo. Paiskasin oven kiinni ja huusin "Selvä, ei lähetä!" ja aloin painella takasin metsään. Sera seuras alkuun kauempaa ilmeellä "Ooksä tosissas?? Eeei.. Mä en luota suhun.." Hetken aikaa sai köpötellä eteenpäin kunnes Sera rentoutui ja alkoi uskomaan. Se rupes painelee eteenpäin menemään, eikä kävellyt enään varuillaan takana. Annoin silti hetken vielä rällätä omiaan ennen kun pyysin taas lähelle, ihme kyllä en uskonut että tulee vielä, mutta neiti kipitti onnellisena luokse ja pujahti vielä itse hihnaan. 

Seraa ei ole yleensä vaikea saada takaisin hihnaan, mutta poikkeuksena on juurikin jos autolla ollaan liikkeellä ja Joonas käynnistää auton syystä tai toisesta ennen kun Sera on kiinni. Auton käynnistys aiheuttaa neidillä aivosolujen kolarin jonka johdosta otetaan jalat alle. Onneksi yleensä se taipuu tahtooni kun vain lähden kävelemään autolle, avaan oven ja karjun sille topakkana kytiin!- käskyn. Suru haihtuu nopeaan ketun silmistä kun autossa on aina pallo palkkana ja elämä hymyilee taas!

Ja sitten voikin vaihtaa taas ehkä monilta korvista pursuavaan, ällötävään, tylsään agilityyn! Itse olen enemmän kuin hurahtanut lajiin ja kettunen vielä enemmän! Perjantain treeneistä en voi sanoa mitään muuta kun vau.

Seralla oli aivan uskomaton vire, ei yli- eikä alivireinen. Se kuunteli, keskittyi ja teki täysillä vaadittaessa. Teimmekin melkein nolla-radan, itse möhläsin 4. hypyllä takaakierron kun en avannut Seralle linjaa tarpeeksi. Mutta muuten olin mielestäni oikein pätevä, ja niin kuulemma olin muidenkin mielestä! Jippijaijee, oli kyllä niin mahtava fiilis koko radan ajan vaikka pieni oma moka tulikin mutta ei haittaa! Ollaan edistytty niin paljon! Vielä Joulun tienoilla tehtiin kettusen kanssa vain 2-4 estettä kerrallaan kun kierrokset oli avaruudessa ja minä hermorauniona koirasta ja omasta osaamisesta, mutta nyt, Ollaan ihan eri koirakko! Video puhukoot puolestaan!