tiistai 13. toukokuuta 2014

Missä on omasi?

Sitä sai kyllä pariin otteeseen miettiä että missäköhän se oma koira viipottaa, oli nimittäin niin paljon tolloja etteihän sitä sieltä erottanut! Olimme siis Helsingin Tervasaaressa tolleri tapaamisessa! Paikalla oli laskelmieni mukaan n. 16 tolleria, mutta eihän siinä hulinassa voinut varma olla kuinka monta niitä on. :D

Porukkaan mahtui tasasin välein saman ikäisiä, väliltä 0-3v Sera olikin yksi porukan vanhimmista, mutta silti lapsen mielisimmistä paikalla. Riemu taas nuorin ja pahin riiviö. ;) 
Ihanan hyvin kaikki tulivat toimeen, rähinöiltä vältyttiin. Mitä nyt silloin tällöin vesileikeissä piti kertoa kenen keppi se olikaan!
Riemu kurmuuttamassa Lucaa(?)

Riemun kurmuutus sai oikean yleisön! Ihan 10-0 neiti veti

 Alkuun telmittiin porukalla nurmikentällä, pennut painivat, isommat leikkivät hippaa ja jotkut hiihtivät omilla teillään. Kunnes joku nimeltä mainitsematon meni löytämään vettä. Voitte arvatakkin mistä kaikki punaturkit sen jälkeen löytyivät. Ne ketkä ajattelivat pääsevänsä väsyneen mutta puhtaan ja kuivan koiran kanssa kotiin olivat väärässä, kiittäkää siis Seraa. :) Sitä kun ei pidättele mikään kun se näkee vettä! Olivat kyllä tollot niin omassa elementissään vedessä. Innokkaimat uimarit ei nousseet vedestä ylös kuin hetkeksi. :) Oli siellä jopa yksi pentu joka ei käynyt kuin tassukarvojaan uittamassa. Riemukin uskaltautui kahlaamaan mahaan asti vedessä, siitä se lähtee!

"En yhtään pienempää löytäny!"


 Riemukin veti innoissaan isompien perässä välillä roikkuen naskaleilla korvissa, hännissä, peppukarvoissa, niskassa, tai melkeen missävain. Välillä oikein huomasi ettei neiti osannut päättää kenen kimppuun nyt juoksisi! Neidin lemppari kavereiksi valikoituikin Olavi 5kk ja Luca 4kk :) Tosi kiva kun pienekkin oli kavereita! Vaikka se kyllä aikuisiakin kurmuutti ihan olan takaa. Ja ei, ei ihmisetkään siltä säästynyt. Riemu kietoi ne vähän liiankin hyvin pikkurillinsä ympärille.. ;)

"Mitäs tää nyt on..?"
Matkakin tervasaareen sujui ongelmitta, Riemu oli oikein pätevä pentu bussissa. Eipä sitä hätkäyttänyt kurvin hulinat tai kotimatkalla keskustan vilske!
ISO kiitos kaikille paikalla olleille, oli aivan mahtavaa nähdä teidät kaikki! Pian uudestaan. :) Täällä vieläkin kaksi erittäin väsynyttä pientä neitiä! Ja kohta pitäisi Seran jaksaa lähteä misseilemään, munkkiniemeen harjoittelemaan lauantain näyttelyä varten. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti