torstai 22. tammikuuta 2015

Uusi Vuosi ja uudet kujeet!


Vuosi vaihtui jo aikaa sitten ja lomatkin lusittu! Joulu vietettiin Seran kanssa yhdessä äitini luona, junamatka sinne sujuit hyvin. Seralla oli junassa rakastaja, nuori ja erittäin kiihkeä tollo uros. Voi sitä meteliä kun hän olisi halunnut Seran luokse! Joulu meni rattoisissa tunnelmissa ja Vantaallekkin satoi kunnolla lunta juuri sopivasti Jouluksi. Minä lähdin Tapaninpäivänä Uudeksi Vuodeksi takaisin kotiin ja Sera jäi ilostuttamaan äitiä ja sisaruksiani siksi aikaa. Palasimmen yhdessä kepon kanssa 2.1 Vantaalle ja siellä loppu loma menikin.

Tytöt pääsivätkin tuolloin käymään myös koirauimalassa! Riemu jo toista kertaa mutta Sera ensimmäistään, kyllä muuten nauttivat ja riehuivat vedessä. Mukana oli myös tollomiiteistä tuttu Lily. Lily ei alkuun oikein pitänyt ideasta saada uintikavereita, mutta loppujen lopuksi leppyi ajatukselle. :)
Riemu tuttuun tapaan yritti viedä kaikki lelut Seran suusta, laisimus kun ei itse jaksa noutaa omaansa!

Täällä meilläpäin lähin uimala löytyisi Lappeenrannasta, pitää varmaan lähteä Seran kanssa testaamaan ko. paikka!


Riemu 10kk. ♥
Ekat agilityt olivat meidän osalta vasta viime perjantaina, kun vuoden ekat olivat meidän Vantaa reissun aikana ja seuraavien treenien aikaan olin taas vaihteeksi kipeänä. Muutenkin olen ollut marraskuun jälkeen vähän väliä keuhkoputkentulehduksessa, vatsataudissa ja nyt viimeisimpänä oli keuhkoissa pitkittynyt tulehdus mikä lähti vasta hevoskuurilla kortisonia ja antibiootteja. Sera on siis pärjäillyt minun milimaalisten lenkitysten, kepon ulosvientien ja aivojumpan avulla. Tosin nyt kun on jäät tulleet, ollaan autolla huristettu melkein joka päivä sinne riehumaan, kun vaikka olisi itse kipeänä ollut niin siellä ei tarvitse kuin parikymmentä minuuttia köpötellä ja viskoa vaikka frisbeetä noutajalle, niin hän on tyytyväinen!


Minun hiaano ja erittäin sekava ratapiirustus.
Mutta asiaan, treenien ideana olivat viimeeksi pakkovalssit ja takaakierrot. Meillä ei takaakierroissa ollut mitään ongelmaa eikä valsseissakaan kunhan oikaisin jalkani umpisolmusta. Oikeastaan ainut ongelmakohta oli 8 ja 9, kun Sera ei aluksi hiffanut ohjaustani ja sen jälkeen kuvitteli saavansa palkan suorittamatta keppejä senkun juosten Suvin luo. Ei näin Sera. Tätä saikin hinkata, vaikka lelua ei kuulunut ennen kun kepit oli tehty, mutta Sera oli aivan toista mieltä, hänen mielestä hän olisi ansainnut palkan hypättyään 8. hypyn ja juostessaan suoraan lelua hakemaan. Kepit on ihan turhat. T.Sera
Ja kun se satiin taottua Seran kalloon alkoikin miun möhliminen 10. hypyllä. En vaan yksinkertaisesti osannut katsoa maahan, vaan joka kerta salaa alitajuisesti käännyin katsomaan tuleeko se koira.. Ja kun kännyin katsomaan niin sitten Sera hyppäsi joka kerta väärältä puolelta. Kauan siinä menikin että sain sen katseen pidettyä kokoajan varpaissani ja tehtyä pakkovalssin tuohon. Tai siis se valssi onnistui aina mutta silmät sojotti aivan väärään paikkaan!

Lopuksi tehtiin myös omatoimisena kontakti alatuloharjotusta, ja se meni onneksi ihan hyvin. Sera ei reagoi liikkeeseeni ja lähtee vasta käskyllä. Ihan alkutekijöissä ollaan siinä vielä, mutta hiljaa hyvä tulee ja haluan että se tulee pysymään siinä, koska se antaa miulle itselleni enemmän aikaa liikkua.
Kepitkin alkaa pikuhiljaa sujua jo hyvin, mutta hakemisessa vielä opeteltavaa. Innolla odottaen huomisia treenejä!


Vääntelin myös tossa viimeviikolla Seralle itse kasvismössöä pakkaseen lihojen kaveriksi.
Tosiaan Serahan syö tällä hetkellä Mushin, Maukkaan, Best Inin ja Kennel Rehun lihoja ja lihasekoituksia ja raakapullia.
Papanana menee tällähetkellä Pure Naturalin Medium Adult, ihan toimiva ruoka tuo on ollut, mutta seuraava säkki lähtee Acanaa testiin, kun kettu repolaista on alkanut närästämään ajoittain.

Tosiaan kasvismössöön pilkoin kolme keskikokoista porkkanaa, poistin vaan päät, huuhdoin ja pilkoin.
n. 250g tuoretta parsakaalia, huuhdottuna ja pilkottuna.
Yksi iso omena, ilman siemenkotaa, n. 200g tuoretta pinaattia, ruokalusikallinen pellavansiemeniä, loraus rypsiöljyä, ja hieman vettä että sekoittuisi paremmin. Blenderi pyörimään!


Annostelua mietin hetken että miten hoitaisin. Liian vaikeaa ja hidasta pussittaa pakastepusseihin kerta annos mössöä joten sainkin huippuidean!
Annostelin mössön suppilon avulla jääpalapusseihin pakkaseen. Helppoa, siistiä ja pakkasestakin niitä olisi helppo ottaa tarvittava määrä. :) Toki voisi käyttää ihan jääpala muottiakin mutta, itse laitoin pusseihin ja jääpalat sitten muottiin.
Oli kyllä tosi kätsy tehdä ja kalliiksikaan ei tullut, ja tietääpähän tasan tarkkaan mitä koiralleen kuppiin antaa!

Ainiin! Ja en muistanut mainita, että jos teette itse mössöä ja laitatte siihen pinaattia, niin varmistakaa koiran tarvittava kalsiumin saanti, nimittäin vaikka pinaatti onkin terveellinen ja hyvä kasvis, se sitoo kalsiumia. Toki suurinosa syöttää kasvismössöjen ohella luita/luumursketta joista yleensä koira saa kalsiumia aivan riittävästi niin silloin ei syytä huoleen. 
Toki jos syöttää pelkkää lihaa, niin sekaan kannattaa laittaa esim. piimää. maustamatonta jogurttia, rahkaa tai raejuustoa ja laktoosittomina vielä, koska suurinosa koirista on laktoosi-intolerantikkoja. (Eli yksilökohtaisesti vatsa menee sekaisin pienestä-suuresta maitotuotemäärästä.) 

2 kommenttia:

  1. Pinaattihan on siellä mustalla listalla ruokien suhteen. Sen kanssa pitää ehdottomasti olla jotain kalsiumpitoista! Mutta pieninä määrinä maitotuotteiden kanssa ihan ok varmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiasta ollaan tietoisia, noissa pullissa on valmiina esim. luumurskaa ja Sera saa joka aterialla piimää/rahkaa/raejuustoa. Sekä välillä monivitamiinivalmostetta ihan purkista.

      Poista