keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Loppu loma


Loppu syysloma meni rauhaisissa merkeissä, tytöistä tuli nappastua syyskuvat, lenkkeiltyä paljon näteillä Backaksen kartanon mailla ja muutenkin pakkalan pelloilla. Seran kanssa kävimme loppuviikosta tekemässä hieman agilityä, mikä sujuikin ihan kivasti. Muisteltiin vaan vanhoja juttuja ja pidettiin hauskaa. Nätistihän sillä kaikki onnistui, ja itsekkin onnistuin valsseista ja takaa leikkauksista ihan kunnialla! Jee hyvä minä!

Myöskin lomalla opetin Seran Vih-doin-kin seuraamaan! Ennen neitihän osasi seurata nätisti kontaktissa ilman kummempia keulimisia yms. mutta jostain syystä siitä oli aivan kammoittavaa seurata jalassani kiinni. Se ei voinut lähestyä jalkaani 20cm lähemmäs, ei millään. Nyt kun lomalla muistelimme seuraamista, ei sillä muutaman paikan totaalisen näytön (namiavuin muistuttelimme oikeaa paikkaa siis)jälkeen ollut mitään ongelmaa. Samoin kuin sivuilla pysymisissä, nekin oli ennen niin kammottavia! Ehkä meidän kisatavoite aikaistuikin siis parilla vuodella! :D

Riemu 7,5kk

Kuten sanoin Riemun kasvaneen tajuttomasti, niin tämä kuva todistaakin jo sitä. Se on melkein Seran kokoinen jo. Jalat sillä on lyhyemmät vielä, mutta eiköhän ne vielä kasva. :) Muutenkin neiti on jo pikkuhiljaa aikuisen näköinen, ja pieni mörssäri vaihe mennyt ohi. Elokuun lopussa se oli vielä jalaton tynnyri pienellä päällä. Nyt neidillä on tullut lisää kaulaa, selkään pitutta ja muutenkin sopusuhtaisuutta. Vaikkakin nytten kasvaa etu- ja takapää eri tahtia, mutta kyllä se siitä tasoittuu.
Seuraavat näyttelyt olisikin tiedossa messarissa, sinne lähtee vain Riemu. Mukaan tulee sisko Ilo, he tulevatkin seuraksemme äidilleni Vantaalle koko viikonlopuksi! :) Saas nähä mitä sisarukset sillon kekkaa..

Seraa en messariin ilmoittanut, kun oli aika huonossa karvassa ja siksikään kun sille sitten varattiinkin aika steriloitavaksi  23.10 klo 12. Leikkaus oli mennyt hyvin, ja Sera olikin päässyt äitini ja hyvän ystäväni kanssa jo 1,5h jälkeen heti kotiin. Oli heräillyt kuulemma nukutuksesta tosi nopeaan ja lääkärit olivat sitä mieltä että eivät pidä yhtään pidempään siellä, kun toinen voi niin hyvin. Itse se kävelikin lääkäristä ulos suoraan pissalle, josta se sitten jo kannettiin vasten neidin tahtoa autoon. -  Ilta oli mennyt kuulemma hyvin, vähän itkeskellyt koko illan, mutta käynyt ulkona reippaasti ja syönytkin kohtuu hyvällä ruokahalulla. Riemu ja Blägi olivat olleet ihmeissään kun toinen oli rajattu erilleen muista. Riemu ja Blägi saivat sen illan tyytyä siskoni huoneeseen ja pieneen käytäväämme. Seralle oli aidattu olkkari ja keittiö vapaaseen äyttöön, ja metallihäkki haettu rauhoittumispaikaksi, kun ei kaulurin kanssa mahtunut vakipaikkaan sohvan alle.

Pää pipinä opiaateista, mutta nuuskat on oltava huulessa. <3 © Äitini
Seuraava päivä olikin mennyt hyvin, ja Sera saikin mieluisia vieraita. Pikku jäbä tuli hoitoon, nätisti malttoi Sera olla ja levätäkkin. Samoin kuin pikkujäbä tajusi hyvin kun äitini sanoi että 'Seva' (kunten jäbä sanoo) on pipi. Oli käynyt hellästi silittämässä välillä ja jatkanut puuhiaan. Reimu ja Blägikin tajusivat antaa Seran olla, vaikka nyt olivatkin kaikki vapaasti asunnossa.



Riemulla on hullun silmät! 

Tästä onneksi alkoi juoksu ja valeraskaus vapaa loppuelämä!

Tosin, nyt ei voi enään mitään pistää hormoonien piikkiin.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti