Koirasta vai omistajasta rukkaset?

Niin, kummastakohan ne pitäisi vääntää, minusta vai Serasta?
Meillä on Seran kanssa päivälleen 3 vuotta ja 5kk yhteistä matkaa takana, tuolla ajalla ja näillä kilometreillä luulisi meidän päässeen jo sopuun ja yhteisymmärrykseen asioista. Oisikin näin.
Välillä mietin että olenko oikeasti niin surkea koirankouluttaja, että edes hihnassa vetämättä kulkeminen ei tuolta onnistu kuin ehkä yhdellä lenkillä kuusta. Vaikka asiaa on hinkattu tähän mennessä jo reilu 3 vuotta, ei tuo yksinkertainen asia tunnu menevän neitikoiran kalloon. Ei vaikka joka ikisellä lenkillä vetäminen aiheuttaa minun pysähtymisen ja matka jatkuu vasta koiran palattua omaehtoisesti sivulleni istumaan, ja sittenkin matka jatkuu käskystä. Tämä keino toimii, sen seuraavat 3 metriä.. Suunnan vaihtamiset ja kaikki muutkin on kokeiltu, mutta tämä keino selvästi tehokkain.. Muutenkin lenkit on jokasen äänen, liikkeen, hajun mukana säntäilyä ja talvisin lumikasoissa pomppimista. Tähänkin ollaan harjoiteltu minuun huomion kiinnittämistä, mutta namit eivät ole tarpeeksi motivoivia muutaman jälkeen ja sellaista lelua ei ole mikä ei saisi tuota koiraa räjähtämään onnesta. Olimme ulkona missä vain niin tuolla on aina sata lasissa ja hirveä kiire kokea koko maailma!
Toinen esimerkki on haukkuminen/komentaminen jos ollaan esimerkiksi viskomassa palloa huvikseen jossain. Pallo kun on palautettu minulle, jos se ei sekunnissa lennä uudestaan alkaa aivan järkyttävä komentaminen ja vasten pomppiminen. Mitään ei koskaan Seran tahdosta tapahdu, vaan pallo lentää uudelleen vasta kun haukkuminen loppuu ja neiti rauhoittuu istumaan/makaamaan/seisomaan aloilleen itse.
Haukkumisen jätän omaan arvoon, kieltäminenkään ei auta joten ignooraan koko koiran. Vastenhyppimiseen auttaa vain yksi, ja se on polvi. Onneksi yleensä tajuaa muutaman kerran polvesta saatuaan että ei kannata, mutta haukkuminen jatkuu silti aina. Koiran hiljentyessä ja rauhoittuessa kehun aina ja palkkaan, välillä erikseen jollain muulla ja välillä sillä pallolla.   -   Tämä käytös toteutuu myös siis joka ikisellä lelulla tai leluun verrattavalla. (Paitsi agilityssä) Ja tämänhän takia meillä ei voi olla yhtäkään lelua kotona, koska a) Sera joko jyrsisi/repisi kaikki lelunsa rikki samassa sekunnissa niillä yksin leikkiessä b) se haukkuisi ja komentaisi leikkimään kanssaan c) se kantelisi mahdollisimman montaa lelua suussaan kävellen edes takaisin asuntoa vinkuen.

Välillä tuntuu että tuo koira ei osaa ollenkaan hallita kierroksiaan, eikä rauhoittua. Vaikkakin rauhoittumisharjoitukset on aloitettu siitä saakka kun koira on taloon astunut. Sentään nykyään, Sera osaa (yleensä) rauhoittua kotona ja tietää että mitään ihmeellistä ei ole tapahtumassa vaan voi käydä huoletta nukkumaan. Mutta ei tarvitse kun yksi erillainen ääni, tai kaapin narahdus missä säilytetään siivostarvikkeita ja Seran tavaroita niin toinen on aivan liian innoissaan kattomassa mitä ihmettä nyt tapahtuu.
Ko. kaappiakaan ei voi avata ilman että koira olisi kintuissa vinkumassa ja pyörimässä innoissaan, vaikka se ei sieltä mitään olisi saamassakaan, ja ei sieltä mitään koskaan suoraan saa.
Sen kanssa on myös turha yrittää opetella mitään temppuja ym. mitkä eivät sisällä vauhdikasta menoa, koska tuolla ei yksinkertaisesti riitä hermot sen opetteluun. Sen kanssa tekeminen on aina sähläystä, vinkumista, haukkumista, turhaa pyörimistä ja kaiken opitun tarjoamista sen opeteltavan jutun sijaan. Sille temppujen opettaminen on myöskin hankalaa, koska hermot palavat itselläkin välillä turhankin nopeasti, kun tuntuu että oppi ei mene millään tekniikalla perille ja koira on vain kokoajan ylikierroksilla eikä keskity yhtään.

Olen myös mettinyt että jos tuolla olisi kaksijakoinenmielialahäiriö, (huomatkaa huumori :D) koska Sera ei ole enään Sera sen päästessä aksaamaan. Agility on ainut missä Sera osaa hallita edes hieman itseään ja kierroksiaan, tosin sekin vaatii minulta sitä että se on saanut aiemmin tarpeeksi liikuntaa ja aivoille purtavaa. Se tietää hallissa että mitään ei tapahdu jos se haukkuu, kiljuu (kyllä..), pyörii ja hyörii rauhattomana ees taas tai vinkuu. Se osaa olla myös haukkumatta ja vaatimatta palkkaa taskustani, koska tietää että sen saa vain tehdessä niin kuin pyydän. Toki välillä sillä nousee kirrokset agilityssäkin ja haukkuu minkä kerkeää jos joutuu olemaan hetkeäkään toimettomana, mutta siihen auttaa jäähy häkissä ja pienoisen jäähyn jälkeen on taas itseään hallitseva koira. 97/100 kerrasta minulla on kuuliainen, innokas tuleva agility tähti käsissäni joka ei ole minun Serani, ja niillä 3 kerralla se ihanankamala rakkaani on läsnä, tosin touhottaen ja vinkuen ja haukkuen varmaan hallin toisessa päässä että tehdäänkö jotain!

Ja, jäähyä häkissä ollaan kokeiltu myös tuossa pallon/muunlelun heittelytilanteessa ym, mutta ilman minkäänlaista vaikutusta, samantien häkistä ulospäästyään kierrokset on jo 10 000.
Autollakaan ei voi matkustaa läähättämättä ja kokoajan vinkumatta, ei se ei pelkää autoilua. Se rakastaa sitä, joka kerta kun lähdetään lenkille ja joudumme kulkemaan auton ohi tuo kiskoo kuin hullu sen luokse, vaikka ei ole autolla tarkoitus mihinkään mennä. Ja joka kerta kun palaammekin takaisin kotiin, joudumme taas kulkemaan auton ohi ja tuo kiskoo taas kuin hullu. Sera on viisas, siis älyttömän viisas, mutta silti se on auton suhteen sokea, koska se tietää että kahdestaan ei autolla mennä, vaan kepo on aina ihan aina kuskina, ja autolle ei mennä ilman että sanotaan 'autoon'.  Silti se haluaa autoon aina, tätä on yritetty hillitä sillä että aina autoon meneminen ei tarkoita  jotain kivaa esim. treeneihin tai pellolle lähtemistä. Mutta sillä ei ole mitään väliä, koska tuo istuu kyydissä enemmän kuin mielellään, vaikka koko päivän huristeltaisiin vain ympyrää.

Välillä tekisi mieli pillahtaa itkuun ja heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa kokonaan. Antaa koira jonnekkin maalle missä se saisi juosta päivät pitkät metsässä ja repiä kaikki maailman kepit kasaan ja toinen toisen perään silputa ne, maalle jossa olisi pallotykki ampumaan niin paljon palloja kun neiti vain tahtoo ja syli johon väsyneenä sohvalle käpertyä.  Välillä mietin että olenko mä oikeesti niin huono koiran omistaja ja kouluttaja että en saa koiraani rauhoittumaan tai suorittamaan mitään ilman turhia kierroksia? Vai onko tässä tapauksessa koiralla oikeasti päässä jotakin vikaa? Vai meillä molemmilla? Välillä mietin olisiko tosta tullut kelpo koirakansalainen jos se olisi päätynyt jollekkin osaavammalle henkilölle, vaiko olisiko se samanlainen? Välillä mä olen ihan hukassa. Kaikki harrastushaaveet tuon kanssa on kaatunut, ei siihen että ei kiinnostaisi, vaan siihen että niistä ei yksinkertaisesti tule mitään ja kummallakaan ei ole kivaa. Itseä turhauttaa kun ei pääse toteuttamaan sitä mitä haluaisin, paitsi agilityn saralla. Myös uuden koiran hankinta mietityttää, uskallanko koskaan ottaa toista kaveriksi, monipuolisemmaksi harrastuskaveriksi, vai oppiiko se tuon 'hermo heikkouden' ja malttamattomuuden Seralta? Vai rauhoittaisiko se Seraa jopa? Omia rahkeitanikin välillä mietin, mutta kyllä se menisi, kun ennen kotoa pois muuttoa kuitenkin koiramäärä oli 3 joista yksi vielä pentu/teini.

Vaikka elämä tuon kanssa on välillä hermoja raastavaa, niin silti löydän itseni aina vain uudestaan pysähtyilemästä lenkillä, ignooraamassa sitä lelu kädessä, kiskomassa auton sijasta sisälle, sisällä vouhottaessa rauhoittamassa sitä, kärsivällisesti opettaen uusia juttuja sekä illalla karvakainaloissa nukkumassa ja ihastellen kuinka ihana ja rakas koira se silti on.
Ja vaikkakin meillä on ongelmia edellä mainituissa asioissa, niin selvennän nyt vielä, että olen oppinut ajan kanssa pyörittämään arkea Seran höseltämisen ja kuumumisen keskellä. Ja vaikka tekstistä ehkä saakin sellaisen kuvan että Sera ei pysy aloillaan hetkeäkään tai kykene keskittymään mihinkään, niin se ei myöskään ole niin. Toki se innostuu ja kuumuu monessa tilanteessa aivan naurettavan helposti, mutta osaa se onneksi tietyissä tilanteissa pysyä viilipyttynä ja varmana. Se on myös onneksi sopeutuvainen, rohkea, iloinen ja elämää rakastava koira. :-)♥

Kerrankin rauhallinen koira.