Hihnan toisessa päässä roikkuu paria kymppiä lähestyvä naisenalku Riihimäeltä. Tottelee nimeä Lyyli, jos
siis vain suinkin sattuu kuulemaan! Nykyisen paikkakunnan ei pidä antaa hämätä,
olen paljasjalkainen Vantaalainen, vaikkakin sielultani maatalonemäntä, niin
kuin nimi kertoo.
Jäsenyyksiä löytyy useammasta seurasta ja
nimiä monien kurssien ja luentojen osallistujalistoilta. Mutta koen että elämä
ja eläimet itse ovat silti se eniten opettava juttu. Mutta, enpä mie muutenkaan
niin hyvin kirjoista opi, vaan tekemällä oppiminen on se miun juttu.
Mielenkiinnonkohteisiin koirien lisäksi
lukeutuu valokuvaaminen, kuvanmuokkaukset, erilaiset käsityöt, luonto ja
retkeily ja jalkapallo. Vaikka viimeisintä on vaikea allekirjoittaa nykyään,
kun katsoo peiliin. Ja keväisin tietysti se koko kansaa sykähdyttävä MM-lätkä.
Koirankarvoissa on tultu pyörittyä
syntymästä saakka joten ajan saatossa niihin on niin totuttu, että niiden
puuttuminen saa suuren reaktion aikaan. Rotuja tämän katon alta on löytynyt
useampia, muutama pieni chihuahua (mutta sitäkin suurempi ego), saksanpaimenkoiraa,
labradori ja tollereita.
Harrastuksia olen kunnolla aloittanut
aikanaan labradorimme kanssa, sen kanssa puuhailtiin tokoa, mejää ja
vetopuuhia. Blägi toimii vieläkin toko koiranani aina tullessani Vantaalle, sen
tummissa silmissä syttyy palo, kun se pääsee yksinään miun kanssa ulos, se tietää
että kohta tehdään hommia. Blägi ei muuttanut mukanani, koska siitä on
kuoriutunut pikkusiskoni koira, vaikka sen mieluusti olisin mukaan ottanutkin!
Blägi lähtee myös aina kaikkialle mukaan minne voi, valitettavasti paha pelko aggressio
muita koiria kohtaan rajoittaa menemistä. Asia on työn alla ja pentuvuosista jo
selvästi helpottanut.
Seran kanssa ollaan tutustuttu laajemmin
harrastusrintamaan, toki se tulikin minulle sitä varten. Päälajina meillä on
agility, mutta puuhaillaan ainakin vielä ei-tavoitteellisesti tokoa ja hieman
mejää sivussa. Talvella vedellään vain omaksi iloksi. Hakua haluisimme
harrastaa, mutta erinäisitä syistä sitä mahdollisuutta ei tällä hetkellä
ole.
Tuo koira on ollut kyllä minulle se suurin
opettaja kaikista, enkä osaa edes sanoin kuvailla, kuinka mahtava persoona se
on kaikkineen vikoineen. Vaikka matkaan mahtuu ehkä enemmän ala- kuin ylämäkiä,
silti en päivääkään vaihtaisi pois!
Vantaalla hihnanpäässä roikkuu myös aina
laumamme kuopus Riemu.
Riemu on oikeasti äitini koira, mutta
kummasti se lähtee aina mukaan agility kentille ja kaverikoiria tapaamaan.
Riemu on pieni söpö hassu haaveilija, mistä oikeaa nappia painamalla kuoriutuu
mahtavan moottorin omaava koira. Se on niin kuuliainen ja helppo ollut aina,
että ei välillä tosikaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti